-- Tuntenut oon suorat iskut rintaani, tuntenut oon kivu fyysisen kuin myös henkisen. Hiljaa olen miljoonat yöt yksin itkeny itseni uneen. --

Lapsuudessani tapahtui paljon sellaisia asioita, jotka painavat minua vieläkin todella pahasti. Esimerkiksi niiden takia olen kärsinyt todella pahaa masennusta, pyörinyt itsetuhoisissa ajatuksissa ja käynyt psykologilla. 

Minun perheeseeni kuuluu minun lisäksi: Isä, äiti, iso sisko, kaksi iso veljeä ja pikku sisko. Iso siskollani on mies, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Eli perheeni on melkoisen suuri. Ja kaikki asuvat samalla paikkakunnalla lähekkäin. Onneksi ei kauaa, koska muuta pois täältä 15.6. 

Muistan lapsuudestani paljon pahoja asioita joista kerron tarkemmin erikseen. Minä olin aina perheessäni se paha, musta lammas, jota kaikki vastustivat. Jos tein jotain, tai vaikka en niin tehnytkään niin silti kaikki aina syyttivät, haukkuivat ja käyttivät fyysistä ja henkistä väkivältää minua vastaan. Se oli kuin olisi ampiaispesän päälle astunut. Myös koulukaverin haukkuivat minua jatkuvasti, koska olin niin hyvä uskonnossa ja kuvaamataidossa. Se oli kauheaa. Kuolema ja itsetuho oli mielessäni jo ennen ala-astetta.

Sitten kun vartuin ja menin ylä-asteelle. Kaikki vain paheni ja paheni. Paitsi että enään he eivät pärjänneet minulle niin hyvin fyysisesti. Henkisesti he taas särkivät sydämeni ja pahoittivat mieleni miljoonia kertoja. Kavereita kylläkin sain itselleni paremmin, mutta osan vain sen takia että olin niin kova kapinallinen ja kriminaali. Kukaan ei uskonut että olin sellainen, mutta sitten kun he näkivät minun tekevän jotain todella typerää he eivät meinanneet uskoa silmiään. 

Nyt olen parikympinen ja puhuin kaikesta mitä minulle on sattunu ensimmäistä kertaa tyttöystävälleni ja itkin, itkin ja itkin. Sitä ennen en ollut koskaan puhunut asioistani kenellekkään. Se helpotti aluksi, mutta sitten vaivuin todella pahaan masennukseen ja tässä sitä vieläkin ollaan. No onneksi tyttöystäväni on auttanut minua unohtamaan osan lapsuudestani ja nuoruudestani, mutta ei kaikkia. Vielkin perheeni kohdistaa paljon vihaa ja agrea minuun. Se ei todellakaan ole kivaa. 

-- Kun katson itseäni pelistä, näen sen mitä halua en. Kun kävelen kadulla huomaan kunka ihmiset tuijottavat ja lapset pelokkaasti tarttuvat äitejään käsistä. Hiljaa kuljen katuja pitkin kuin musta varjo helvetin. Olen hiljaa yksin tähän vajonnut ja hiljaa tähän kaikkeen vielä joskus hukun. --

Olen parikymppinen nuori mies ilman itseluottamusta ja täynnä hullunkurisia ajatuksia itsestäni ja muista ihmisistä. Elämässä on tapahtunut paljon pahoja asioita joista tahtoisin päästä eroon. Ehkä tämä kirjoittaminen voisikin auttaa minua unohtamaan edes jotain. Toivon ainakin niin. Olen omasta mielestäni monitaiteellinen ihminen, rakastan taidetta. Kuten kuvataidetta, runoutta, kirjallisuutta, lyriikkaa ja oikeastaan kaikkea taiteeseen liittyvää. :) Luovuus on toinen nimeni. :DD (muita en kerrokkaan.) Taide on nimittäin aina ollut lähettä sydäntäni, koska isäni on taidemaalari. Ei kylläkään mikään maailman kuuluisin, mutta kuitenkin hyvä työssään. Olen melko hiljainen, mutta en kuitenkaan kovin ujo. Olen Psykologin mukaan romantikko. :DD 

"Olet todella taiteellinen ihminen, mies joka leijuu usen omassa maailmassa, jonka näet vain omin silmisi. Olet synkkä- ja dramaattinenpersoona. Olet siis romantikko." :D

No kai se täytyy myöntää, että minussa jotain romantikon vikaa on. :) Eiköhän kaikilla taiteellisilla ihmisillä ole! :)

Ammatiltani olen kuitenkin ravintola kokki, tai no kyllähän kokkikin tarvitsee työssään taiteellista silmää. No niitä töitä en kuitenkaa pysty tekemään selkäni takia, joten hain Virtuali Datanomi puolelle. :) Ja siittä ajattelin kouluttautua kuvankäsittelijäksi ja C++ koodariksi. Insonööriksi olisi myös kiva lukea (tai kiva ja kiva) :D :) ja raha juoksisi kuin leijona savannilla. :) Noo mutta siihen asti täytyy keksiä jotain iltatyötä tai jotai. :S